Janne Päivikkö

Osteopaatti D.O.

Nimeni on Janne Päivikkö. Synnyin Helsingissä vuonna 1979. Tulen käsityöläisten ja yrittäjien suvusta, jossa on aina arvostettu ja osattu tehdä itse. Olen osallistunut usean talon rakentamiseen ja osaan korjata monenlaisia koneita. Luonteeltani olen sosiaalinen, puhelias ja analyyttinen. Tulen yleisesti ottaen hyvin toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa ja suurimman osan kanssa pystyn löytämään jonkin yhtymäkohdan, sillä minulla on monenlaista elämänkokemusta. Olen asunut useassa maassa ulkomailla ja ollut monenlaisissa työtehtävissä. Voisi sanoa, että olen seikkaileva ja levoton luonne, sillä kiinnostun melkein kaikesta ja kokeilen ennakkoluulottomasti erilaisia asioita.

Osteopaattina toimimisen kannalta olennaista on harrastamani monet urheilulajit ja niistä seuranneet urheiluvammat jotka antavat minulle omakohtaista kokemusta kehon ongelmien kanssa painimisesta. Olen kuntoutunut useasta leikkauksesta ja pienemmästä vammasta. Näiden lisäksi ymmärrän fyysisen työn kuormittavuutta rakennusmiehenä, sekä istumatyön vaatimuksia esimerkiksi taksikuskin työn kautta. Olen luennoinut eri yrityksissä työergonomiasta ja biomekaniikasta oppilaitoksissa, sekä toiminut kääntäjänä osteopatian koulutuksissa. Olen myös toiminut vanhusten avustajana ja ikäihmisten tyypilliset vaivat ovat tulleet tutuiksi tätä kautta.

Olen muuttanut pysyvästi Itä-Suomeen viitisen vuotta sitten jolloin muutin Outokumpuun. Nyt olen muuttanut sieltä Joensuuhun ja rakentanut itselleni tänne talon. Minulla on yksi lapsi ja olen naimisissa. Harrastan monipuolista liikuntaa ja koneiden korjaamista, sekä pihatöitä ja rakentelua. Käyn Lapissa vuosittain vaeltamassa ja hiihtämässä, sekä kalastelemassa. Seuraan innolla politiikkaa ja yhteiskunnallisia teemoja. Minulla on myös buddhalaisen meditaatio-opettajan pätevyys ja noin 25 vuoden kokemus meditaatiosta.

  • 1979 Elämänkoulun alku.
  • 1986-1996 Peruskoulu + lukio 1.luokka.
  • 1999 Ylioppilas Etelä-Tapiolan lukio.
  • 1996-1997 3.luokka ja valmistuminen Decatur Central High School, USA.
  • 2002-2006 Helsingin Yliopisto valtiotieteellinen; yksi vuosi Universität Bremen, Saksa.
  • 2007-2009 Metropolia AMK, Osteopatian opintoja vuodet 1. ja 2.
  • 2009-2010 Elämää ja opiskelua ulkomailla, Etelä-Korea + Italia.
  • 2011-2013 Rakennustyömiehen elämää. Kouluttautuminen hierojaksi.
  • 2014 Koulutettu hieroja. Hieronta-Akatemia.
  • 2013-2017 Osteopatiakoulu Atlas, osteopaatin opinnot 4 vuotta.
  • 2017 Osteopaatti D.O.