Kun asiakas tulee vaivansa kanssa vastaanotolleni, hänellä on usein jo jokin omatulkintainen netistä kehitelty tai lääkärin lausuma diagnoosi eli selitys vaivastaan. Hän haluaa yleensä eroon kivusta ja kehonsa toimimaan paremmin harrastuksissaan ja/tai arkielämässään. Kaikki on hyvin niin kauan kuin diagnoosi on oikea, voin tehdä jotain tuota vaivaa lievittävää hoitoa ja asiakas kokee tulleensa ymmärretyksi ja hoidetuksi.

Jos puhutaan traumaperäisistä vaivoista, on syy-seurausyhteys selkeä. Esimerkiksi kehon kohtaan X tuli törmäys, siihen tuli ruhje, tuli verenpurkauma, tuli kipu jne. Mutta jos puhutaan elämäntapariippuvaisista TULES-vaivoista, ei voida nimetä yhtä kaiken kattavaa syytä, vaan on katsottava ja arvioitava hyvin moniulotteista bio-psyko-sosiaalista kokonaisuutta. Traumaperäisten vielä akuuttien vaivojen hoito on selkeää, kroonisten elämäntavoista johtuvien kipujen hoito ei. Juurikin näiden jälkimmäisten osalta yksiulotteiset diagnoosit voivat aiheuttaa ongelmia.

Ensinnäkin kroonisissa vaivoissa diagnoosi voi olla väärä. Ehkä pikemminkin ajattelisin, että diagnoosi ei ole väärä vaan osittainen. Jos se on osittainen, esimerkiksi on kerrottu että nivel X on tulehtunut, rajataan iso toiminnallinen vaiva johonkin kehon osaan josta voidaan todeta tulehduksen merkit. Tämä on totta, mutta mikä on aikaansaanut tulehduksen? Mikä ylläpitää tulehdusta? Mitä muuta on tulehtunut tai vaurioitunut tai ärtynyt? Miten tulehtunut kehon osa kuormittuu muun kehon toiminnasta johtuen -mitä korjattavaa on ryhdissä, työasentojen kuormituksessa, kengissä, urheiluharrastuksissa jne. Tulehduksen hoito kipulääkkein on aivan käypää hoitoa jos pidättäydytään ajatuksessa, että tulehdus on vaivan alku ja loppu. Mutta usein se on joko alku tai lopputulema, ja tulisi selvittää mitä kaikkea on tapahtunut tulehduksen lisäksi tai minkä toimintakokonaisuuden lopuksi tuo kyseinen kehonosa on lopulta tulehtunut.

Joskus diagnoosi on liian laaja ja epämääräinen. Edellisessä kappaleessa olevassa vaivassa diagnoosi rajaa keinotekoisesti vaivaa vääristäen sitä, kun taas esimerkkidiagnoosi ”rintarangan kipu” on niin iso ja monitulkintainen kuvaus, että se oikeastaan vain kuvastaa tilanteen tällä hetkellä, ei mitään sen enempää. Jatkokysymyksiä olisivat: missä kohtaa rintarankaa kipu tuntuu? Missä liikkeissä se tuntuu? Milloin ei tunnu? Kuinka kauan tuntunut? Jne.

Meillä on tarve diagnooseille. Tahdomme jonkin järkiselityksen sille mikä meitä vaivaa. On vaikea hyväksyä tilannetta jossa vaiva on kokemuksena olemassa, mutta sille ei ole loogista rajattua nimeä. Yksi osa tästä on se, että usein sairauksissa on nimettävissä joku virus, bakteeri tms joka on löydettävissä verikokein tai muin testein, jolle voidaan antaa joku tietty tarkka lääke. Samoin on traumaperäisissä vaivoissa, on mahdollista rajata ja antaa nimi vammakohdalle, ja hoitaa sitä paikallisesti. TULES-vaivoissa jotka johtuvat elämäntavan, genetiikan, historiamme ja ympäristömme monimutkaisesta kokonaisuudesta yksinkertaista nimeä ei ole annettavissa. Se vaivaa joitain asiakkaita niin paljon, että he lopettavat hoidoissa käynnin, vaikka hoito lievittäisikin heidän vaivojaan. Heidän on vaikea luottaa, että kehon tuntemukset kertovat edistyksestä hoitoprosessissa, vaikka en voi sanoa mitä tarkalleen tapahtui ja tarkalleen missä osassa kehoa.

Kokonaisuutta tulee hoitaa kokonaisuutena. Aina se kohta missä on kipua, ei ole hoidon keskiössä. Kivun syyt voivat olla piilossa jossain aivan muualla kehossa ja sen toimintamekaniikan häiriöissä. Diagnoosista ei saisi näissä TULES-vaivoissa tulla tarkka pistemäinen paikka, joka on siivottava ja järjestettävä, tai muuten hoito ei ole oikeaa tai toimivaa. Suositan asiakkailleni, että luottavat omiin tuntemuksiinsa avoimesti ja rehellisesti. Jos hoito auttaa, se auttaa riippumatta selityksistä, jos se ei auta, se ei auta -riippumatta selityksistä.

Vielä loppuun huomion sananen. Vaikka tässä peräänkuulutan oman kokemuksellisuuden arvostamista ja omaan kehotuntemukseen luottamista yli jonkun muun lausumien sanojen, en missään nimessä kannata epämääräistä ja kuvainnollista diagnostiikkaa. Diagnoosi ”polttava tunne kurkussa” on hyvin kuvaava, mutta käyttökelvoton hoidon ohjaajaksi. Vielä hullummaksi menee jos diagnoosi on itämaista mystiikkaa, selkäkivun aiheuttaa ”vesienergian tukos” tai vastaava. Jotta voisi kutsua itseään terveydenhuollon ammattilaiseksi on pyrittävä tarkkuuteen ja länsimaisen lääketieteellisen perinteen mukaisen sanaston käyttöön, nimettävä niin että muutkin ymmärtävät ja että kolleegakin pystyy hoitamaan samaa vaivaa lukemalla diagnoosin nimen. Se mitä vain tässä yritän huomauttaa, on se, että sanat ovat rajallisia ja on annettava tilaa ilmiölle sellaisena kun se ilmenee, ja annettava diagnostisen määritelmän olla yksi keskeinen kiinnepiste hoidossa, ei määrittävä ja sulkeva totuus. Näin siis elämäntavallisissa tules-vaivoissa.

Janne Päivikkö

Osteopaatti D.O.

Keskivartalo on kehossamme keskellä ja siksi sillä on keskeinen rooli hyvinvoinnissamme. Keskivartalolla tarkoitan tässä aluetta alimmista todellisista kylkiluista (kylkiluupari nro.10), lonkkamaljoihin ja lantionpohjaan. Keskellä kehoamme maan voimat kohtaavat ylävartalomme massan tuottamat voimat. Ylävartalomme liikkeet välittyvät keskivartalon kautta alaraajoihin ja sieltä maahan, ja alaraajojen työ välittyy vastavuoroisesti kohti torsoa jonka avulla suoritamme jotain esimerkiksi käsillämme. Hyvä esimerkki ensimmäisestä on alastulo hypystä ja toisesta oven työntäminen auki.

Tässä yhteydessä jotakin pitää sanoa pään suhteesta torsoon. Pää heiluu melko vallattoman liikkuvan rakenteen päällä jota kutsutaan kaula + niska -nimellä. Kaularanka on hyvin mobiili alue verrattuna kalloon joka on kova, kiinteä kuula, samoin kuin rintaranka on kovahko kylkiluitten muotoilema korimainen puolipallo. Ei siis ihme, että niskaan ja kaulaan tulee paljon toimintahäiriötä ja ylirasitusta, sekä siten ongelmia. Liikkuvana rakenteena kahden kovan alueen välissä se joutuu tuottamaan liikkeen ja mielellään tekemään sen jotenkin hallitusti. Se joutuu hallitsemaan isoja voimia joita syntyy pään retkahdellessa tai kääntyessä äkkillisesti. Pään ryhdikkyys torson päällä on hyvin tärkeää. Kaula ja niska ei kestä pään epäedullista asentoa torson päällä ilman ongelmia.

Keskivartalossa tilanne on samankaltainen, mutta paljon monimutkaisempi. Ylempi osa keskivartaloa on lannerangan ja vatsan alue. Lanneranka on verrattavissa kaularankaan siten, että se sijaitsee kahden kovan rakenteen, nimeltään torso ja lantio, välissä mobiilina liikkeen mahdollistavana luiden yhteenliittymänä, jonka tulisi olla dynaaminen ja joustava, ja samaan aikaan hallittu sekä vakaa. Keskivartalon alempi osa, lantiokori, taas tasapainoilee pitkien alaraajojen luitten päällä erittäin liikkuvan palloniveleparin varassa. Lantiokorin asentoa hallitsee voimakkaat reisilihakset edessä ja takana, pakarat, sekä lähentäjä ja loitontajat. Liikesuunnat ja -laajuudet keskivartalossa ovat moninaisia ja voimakkuudeltaan todella vaihtelevia.

En mene tässä yksityiskohtiin. Tärkeänä pidän tajuamista, että keskivartalomme on melko laaja osa kehoamme ja se on hyvin liikkuva ja epävakaa, mutta samanaikaisesti todella monen lihaksen ja lihas-kalvo-systeemin vakauttama. Seisten tehtävissä kehomme liikkeissä keskivartalomme joutuu aina osallistumaan tuottaen voimaa ja välittäen jalkojen työtä käsille jolloin sen pitää jäykistyä ja tukevoitua oikealla tavalla, ja sen pitää pystyä mukailemaan käsien, lapojen ja hartioiden kautta tulevia voimia joilla on joku suunta. Sen pitää pystyä joustamaan ja mukautumaan hallitusti ja kasassa pysyen. Keskivartalon hallinta on erittäin tärkeä osa kehomme liikettä. Suositan paneutumaan asiaan esimerkiksi pilateksen, kuntosaleilun, kotijumppien ja hyvän ryhdin kautta.

Janne Päivikkö

Osteopaatti D.O.

Törmään työssäni jatkuvasti hämmentyneisiin, kipeisiin ja vihaisiin potilaisiin jotka ovat ravanneet lääkäreissä tuloksetta. On annettu paljon huonoja neuvoja, osittaisia neuvoja eikä kukaan ole oikein ottanut potilasta omakseen ja hoitanut hommaa kuntoon. On tehty valtavasti testejä ja kokeita, mutta itse vaivaa ei ole silti saatu poistettua. Tai on saatu, mutta muutos on väliaikainen ja vaiva on palannut. Tai ei ole edes kunnolla tutkittu, määrätty vain kipulääkettä. Monenmoista lääkäreiden arvostelua kuulen, ja olen tajunnut, että nykyisessä järjetelmässämme on paljon kehitettävää. Lääkäreiden tulisi hieman nöyrtyä ja avautua yhteistyöhön meidän muitten terveydenhuoltoalan toimijoiden kanssa. Näin saataisiin parempaa tulosta. Meidän muitten (ja tässä tarkoitan erityisesti ammattikuntaani osteopaatteja) tulisi huomattavasti terävöittää väitteitämme ja perustella paljon paremmin mitä teemme ja miten, esittää näyttöä toimenpiteillemme ja myöskin ymmärtää lääkärien puolelta tulevaa epäuskoa jos toimintamme ei ole loogis-rationaalista. Muutokset näissä asioissa olisi potilaittemme eduksi ja myös omien alojemme hyväksi, sekä kasvattaisi jokaista tämmöiseen vuorovaikutukseen osallistuvaa henkilöä ammatinharjoittajana.

Kun keskustelen asiakkaitteni kanssa, usein syyllistyn itsekin syyttelemään jotakuta huonosta hoitotapahtumasta jossa kaikki ei ole mennyt ihan niin hyvin kuin olisi voinut. On toimittu laiskasti tai huolimattomasti, on omattu joku hyvin jämähtänyt, kapea näkemys ihmisestä (tyyliin kaikki vaivat johtuu SI-nivelen häiriöistä) tai on oltu sulkeutuneita omaan osaamisalueeseen ja haukuttu kaikki muut tekijät. Näin kyseinen potilas on jäänyt pettyneenä, hämmentyneenä ja edelleen kipeänä jatkamaan nilkutustaan työelämässään.

Vastaanotollani toimin niin, että kun tähän saakka on päästy ja mennyt hoitoketju on ruodittu, päädyn antamaan oman näkemykseni. Teen tutkimukset ja sen pohjalta hoidon joista ensimmäinen on aina osittain diagnostista, potilaan kehoon tutustumista ja samalla antaa potilaalle ajan tutustua minuun. Reaktio ensimmäiseen hoitoon kertoo hoidon voimakkuuden sopivuudesta ja muutos vaivassa kertoo minun diagnoosini osuvuudesta tai virheellisyydestä. Usein vaiva ei katoa ensimmäisellä hoidolla.

Tästä pääsemmekin toiseen puoleen kolikosta tässä teemassa. Hoitotavat, -tulokset ja -prosessit ovat tapahtumia, joissa potilas on päähenkilö. Potilaan tulee ymmärtää, että kyseessä on hänen keho, hänen hyvinvointi, hänen elämänlaatunsa ja vain hän voi kehittää riittävän tahtotilan, jotta prosessi viedään päätökseen eli paranemiseen asti. Usein kohtaa taipumusta ulkoistaa oman kehon tila jollekulle lääkärille tai hoitajalle. On menty hakemaan lääkäriltä sitä yhtä oikeaa heti parantavaa pilleriä ja kun sitä ei ole saatu, on petytty syvästi ja haukutaan kaikki maanrakoon. Tai tullaan osteopaatille ja uskotaan, että joku paikka on ”pois paikaltaan” ja että se ”joku” voidaan ”laittaa paikalleen”, ehkä jopa ”niksauttaa”. Valitettavasti keho ei toimi niin.

Kehomme on kuin kasvi joka kasvaa ravinteiden, rasituksen ja valon suuntaamana. Se kasvaa yhteen suuntaan pitkän aikaa ja ottaa muodon. Jos muoto halutaan muuttaa, vaatii prosessi aikaa. Liika voimakas kasvin käsittely katkaisee sen varren. Liika lannoittaminen tukehduttaa sen. Jos tahdot muuttaa kasvin toisenlaiseksi, tulee sitä hoitaa systemaattisesti ja oikein pitkän aikaa, jolloin se kasvaa toivotunlaiseksi. Keho on tällainen organismi. Se ei muutu kuten kone on-off napista, vaan pikemminkin kasvaa uudenlaisksi ihan samalla lailla kuin urheilijan kehokin kasvaa uudenlaiseksi harjoittelun myötä. Suurimmalla osalla ihmisistä tuntuu olevan käsitys kehostaan koneena, jonain rautaisena mekanismina josta voidaan ottaa osa ulos, takoa sitä vähän, laittaa takaisin ja yhtäkkiä kone toimii taas moitteetta. Näin ei ole.

Näin pohtiessani hyvää hoitoa ja huonoa hoitoa olen oppinut realistisemmaksi. Hyvä hoito on kahden kauppa. Lääkäri ja osteopaatti voi olla vaikka kuinka hyvä, jos potilas ei suostu yhteistyöhön, eikä suostu hyväksymään paranemisprosessiin kuuluvaa odottamista, rahanmenoa ja kipujakin. Potilas voi olla vaikka kuinka innokas ja kuuliainen ja kurinalainen, jos hän ei kohtaa intohimoista hyvää terapeuttia tai lääkäriä, ei hommasta tule valmista. Uskon, että jokainen hoitaja tahtoo potilaittensa paranemista ja jokainen ihminen tahtoo olla terve. Uskon, että asiat menevät mainiosti kun potilas suhtautuu asiaan pitkäjänteisesti eikä pelkää työtä mitä paraneminen vaatii, ja kun hoitaja on rehellinen sen suhteen mitä osaa ja toimii kiinnostuneesti ja aidosti välittäen.

Janne Päivikkö

Osteopaatti D.O.

Kun pohditaan kehon luonnollista terveyttä, on mielestäni tarpeellista pohtia ihmistä kehitysbiologisesti. Tämä tarkoittaa ihmisen kehityksen vaiheiden ja aikajänteen ymmärtämistä. Yleisesti hyväksytty ajatus on, että ihminen on useiden kymmenien tuhansien vuosien ajan elänyt luonnossa keräillen ja metsästäen. Satoja miljoonia samankaltaisia tapahtumia on muovannut hermostoamme, lihaksistoamme ja luustoamme pikkuhiljaa. Toistuvat vaarat, onnistumiset ja ponnistukset ovat jättäneet jäljet yhteiseen geenivarastoomme sukupolvelta toiseen tuhansien ja tuhansien sukupolvien ajan.

Kun pohdimme terveyttä ja sairautta, tulee verrata menneiden vuosituhansien olosuhteita nykyihmisen istuvaan ja yltäkylläiseen elämäntapaan. Voi pohtia kuinka nykyinen elämäntapamme on sopusoinnussa kehomme fysiologisen perustan kanssa. Fysiologisen tarkastelun lisäksi on otettava huomioon ihmisen kehon anatomia ja sen ominaispiirteet. Tämä antaa mielestäni selviä yleislinjoja sille, miten tulisi elää tavalla jota voidaan kutsua luonnolliseksi ihmisen elämäksi.

Jos tahtoo ymmärtää vielä syvällisemmin ihmisen terveyttä jonain hetkenä, on historiallisen katsantokannan lisäksi ymmärrettävä kasvuprosessi lapsesta aikuiseksi ja kohti vanhuutta, jotta ymmärtää yhden ihmiselämän aikana tapahtuvaa muutosta. Jonkun yksilön terveys tiettynä hetkenä on nähtävä hänen ikänsä asettamassa viitekehyksessä myöskin. Vielä monimutkaistaakseni asiaa, on katsottava terveyttä myös ihmissuhteiden, tunteiden ja kokemusten vaikutukset ymmärtäen, sillä fysiologiamme ei ole vain ulkomaailman ja kehomme välinen vakioitu kemiallis-mekaaninen prosessi, vaan kehomme toimintoihin vaikuttaa huomattavasti hetki hetkeltä muuttuvat hormonaaliset, hermostolliset yms. tapahtumat joita ohjailee aivojemme limbinen järjestelmä. Niin kliseeltä kuin asia onkin, olemme bio-psyko-sosiaalinen olento ja minä on kehomieli.

Näin pohdiskellen olen ihmetellyt, että vasta nyt, 2000-luvulla ja vuosikymmeniä toimistotyöhön siirtymisen jälkeen, on alettu puhumaan seisomatyöskentelystä, liikkeestä parempana kuin sänkylepo vammojen jälkitiloissa, liiallisen sokerin ja rasvan syömisen himon syvistä biologisista aivovaikutteista, pornografian vaikutuksesta psyykkeeen ylikuormittumiseen, kaupunkiympäristön vilkkauden stressivaikutuksista, asennoista kuten syväkyykky tai roikkuminen, vihreän värin ja metsän psykologisista terveysvaikutuksista jne. Yleisesti ottaen tuntuu, että terveellistä ihmiselle on elellä metsissä, vesien äärellä, hengittäen raikasta ilmaa ja kulkien epätasaisessa maastossa, silmäillen vihreitä värejä ja kuullen ääniä joita ei tuota metalliset esineet. Harari mainitsee kirjassaan ”Homo Sapiens”, että ihmisen luonnollinen laumakoko olisi 150 henkilöä ja tämän reilusti ylittävä kaupunkiympäristön vuorovaikutus on järjestelmäämme kuormittavaa.

Tähän voi siis pyrkiä jos luonnollisen terveyden tavoittelu tuntuu tärkeältä. Maailman tilanne on kuitenkin jo pitkään ollut kohti kaupungistumista, työpaikkojen ja mahdollisuuksien ja kulttuurin keskittymistä tiiviisiin asuinalueisiin. Valtaosa ihmisistä löytää elämänsä kaupungista työn, koulutuksen tai muitten houkutusten ohjaamana. Kaupungeissa on puolensa; suuremmat ihmisten piirit ja kasvottomuus mahdollistaa yksilöllisyyden ja vapauden toteuttaa erilaisia halujaan laajemmin kuin pieni kyläyhteisö tai ihmisryhmä. Keskeistä kaupungeissa on suvaitsevaisuus ja alakulttuurit ja tietty kovuus. Itse ajattelen, että tietty pintakovuus lienee kuormituksen säätelymekanismi. Avoin ystävällisyys ja kiinnostus on kaupungissa rajoitettava pienempään merkityksellisten ihmisten joukkoon joka sijaitsee sirpaloituneena ympäri maailmaa. Näissä rajatuissa piireissä voidaan elää omia mielihalujaan pitkälle kehitettyinä ja toteuttaa varsin monimutkaisia yksilöllisiä tarpeita ja toimintoja. Kaupunki on upea ympäristö tässä mielessä, se avaa yksilölle mahdollisuuksia sukeltaa omaan ainutlaatuisuuteensa.

Työmme on vahvasti erikoistunutta. Suurin osa modernien kaupunkien ihmisistä tekee työnsä yhden asian parissa jonka osaa erityisen hyvin. Tämä johtaa työn suoritusasentojen ja toiminnan toistuvuuteen. Liika samankaltainen toisto voi olla pahasta. Yhä enemmän teemme työtä istuen tietokoneilla. Jos teemme fyysistä työtä, niihin sisältyy usein paljon piikkikuormitusta tietyille kehon osille.

Kun siis asumme pitkälti kaupungeissa ja isoissa ihmisryhmissä nimettömissä suhteissa toisiimme, ja teemme yksipuolista työtä, miten ylläpitää luonnollista terveyttä? Yksinkertaistetusti sanottuna, tulisi pyrkiä tuomaan elämäänsä mahdollisimman paljon ikiaikaista toimintaa ja ärsykemaailmaa. Voi pyrkiä hankkimaan viherkasveja ja välttämään meluisuutta, suosimaan luonnollista valoa ja päivänkiertoa sen osalta rajoittaen elektronisia valonlähteitä, ottamaan huomioon vuodenaikojen kierron jollain tavalla, liikkumaan mahdollisimman paljon jalan ja jos mahdollista, kantaen taakkoja ja epätasaisella alustalla. Asia on tältä osin aivan arkijärkevää -hyötyliiku ja hallitse vuorokausirytmiäsi ja rajoita keinotekoisia ärsykkeitäsi osana sitä.

Sosiaalisuuden osalta yksi keskeinen asia on riippuvuus toisistamme. Mielestäni on terveellistä pyytää ja antaa apua ystävillemme. Siinä on jotain perustavanlaatuista. Moderniin elämään kuuluu tavaroiden ja asioiden yltäkylläisyys joka helpottaa elämäämme, mutta ajaa meidät samalla omaan maailmaamme yksinäisyyteen, koska emme enää tarvitse ketään suoriutuaksemme arkielämästä. Jos harrastat tietoisesti asioiden jakamista, lainaamista, talkoita ja ystävien auttamista aina kun he tarvitsevat apukäsiä, olet kiinni jossain luonnollisessa. Työtä tehdessä ystävyyssuhteet lujittuvat ja tulee kohdanneeksi läheisiä monipuolisemmin kuin shampanjalasin äärellä baarissa. Tätä tukee monet sosiaalipsykologiset kokeet -yhdessä voitetut haasteet ovat yksi keskeinen sosiaalista verkostoa lujittava tekijä.

Ennenmuinoin ruuan saanti on ollut epävarmaa. Paasto ja nälkä on hyväksi meille. Nykyinen jatkuva kylläisyys ja hirmuinen energia ylisaanti johtaa lihavuuteen ja moniin kehollisiin sairauksiin. Älä siis valita nälästä tai vastustele tilanteita jossa joudut odottamaan ruokailua tai et tiedä mitä ja milloin syöt. Se on terveellistä. Pidä paastoja viikottain tai joitain pidempiä jaksoja joka vuosi. Paastotutkimuksia on jo tehty paljon ja tulokset ovat erittäin lupaavia. Tyypillisiä paastotapoja on 5-2 paastoaminen tai 12 tunnin paastot. 5-2 paastossa viikossa on kaksi päivää jolloin syödään alle 500 kaloria. 12 tunnin paastoaminen tarkoittaa, että joka vuorokaudessa ollaan syömättä 12 tuntia. Tänä aikana maksan ja lihaksiston sokerivarastot ehtivät tyhjentyä, rasva-aineenvaihdunta aktivoitua ja aivot mukautua energiapuutokseen. Tällä kokonaisprosessilla on hyvä vaikutus sisäelimistömme ja aivojemme terveyteen.

Muutamia muita ajatuksia: Jos eläisimme ulkoilmaelämää, emme voisi hallita rasituksia joita säätilanne meitä kohtaan kohdistaa. Epämukavuus lämmön ja sateen suhteen on osa luonnollisuutta. Nauti siitä ja anna kehon vahvistua sopeutumishaastein. Jos joudut tilanteisiin missä joudut rasittumaan voimakkaasti tai kantamaan jotain pitkäkestoisesti, siedä sen aiheuttamaa ärsytystä niin kuin olisit metsässä kantamassa isoa saaliseläintä heimollesi. Ei mukavaa, mutta taatusti terveellistä. Älä siis vältä ostoskassien kantamista tai pitkiä etäisyyksiä reppu selässä.

Kävellen liikkuminen on luonnollista. Seisten ja kyykyssä tekeminen on luonnollista. Istuminen tuolilla ei ole. Pyri lisäämään elämääsi sitä, että elät ja toimit ilman pöytiä ja tuoleja. Miksei kotona aamulehteä voi lukea lattialla kyykyssä? Miksi hampaita ei voi harjata kyykyssä? Miksi kotonakin ei voisi olla seisomatasoja joissa toimitaan muutenkin kuin ruokaa tehdessä?

Ihmislaji on kehittynyt päiväntasaajan alueilla joissa vuorokausirytmi on tasainen. Uskon tasaisen vuorokausirytmin terveellisyyteen, mutta tässä asiassa on suuria geneettisiä eroavaisuuksia ihmisten välillä ja sopeutuminen pohjoisiin- ja eteläisiin leveyspiireihin on olennaisesti muuttanut vuorokausirytmiämme. Pääasia, että omassa henkilökohtaisessa leporytmissä on tasaisuutta vuorokauden suhteen.

Tässä mainitsin vain joitain ajatuksia liittyen luonnolliseen terveyteen. Teema on iso ja kaikkia koskettava. Koin tarpeelliseksi kirjoittaa tämän kaiken eräänlaisena julkilausumana työni taustoista, sillä tekemäni kehotyöskentely tapahtuu laajemmassa viitekehyksessä, jossa taustalla vaikuttaa ihmisyys ja kehityspolkumme vaikutteet. Jokaisen ajankohtaisen ongelman taustana on tämä moniulotteinen elämäntilanteemme nykymaailmassa, jossa elämämme nyt, jossa vaikuttaa koko lajimme historia kehomme ja mielemme tavoissa ja tottumuksissa.

Janne Päivikkö

Osteopaatti D.O.

Manipulaatio- ja mobilisaatiohoidot ovat olleet kauan tunnettuja, mutta lääketieteen parissa pitkään kiisteltyjä ja jopa vieroksuttuja menetelmiä. Manipulaatiohoidon avulla keho pyritään saamaan tasapainoon. Ihminen voi hyvin, kun luusto on oikeassa asennossa ja verenkierto, aineenvaihdunta sekä hermoradat toimivat normaalisti.

Manipulaatiolla hoidetaan kehon tuki- ja liikuntaelimiä sekä niitä ympäröiviä lihaksia. Hoitoja antavat koulutetut kiropraktikot, koulutetut naprapaatit, koulutetut osteopaatit sekä OMT-fysioterapeutit, jotka kaikki kuuluvat virallisen terveydenhoidon piiriin. Suomessa on myös lääkäreitä, jotka ovat perehtyneet käsin tehtäviin eli manuaalihoitoihin.

Vastaanotolle hakeudutaan yleensä selän- ja niskan, ja ylä- ja alaraajojen kiputiloista. Vaikka manipulointia käyttäviä koulukuntia on monia, niissä on vain pieniä painotuseroja, esimerkiksi kiropraktikko käyttää nopeampia liikkeitä ja enemmän voimaa kuin osteopaatti tai naprapaatti.

Osteopatia ei keskity pelkästään oireeseen

Osteopatiassa hoidon tavoitteena on kehon toimintahäiriöiden tutkiminen, hoitaminen ja ennaltaehkäisy. Osteopaatti kuuntelee, painelee, venyttää ja tarvittaessa niksauttaa kehon osat tasapainoon, jonka jälkeen keho hoitaa itse itseään. Hoidossa ei keskitytä pelkkään oireeseen, vaan ihminen hoidetaan kokonaisuutena.

"Mun luo tullaan, kun mikään muu ei enää auta."

Osteopaatti Santeri Kaatran potilaiden yleisimmät ongelmat ovat juuri ne perinteiset alaselkäkipu, niskakipu, olkapää tai polvi. Osteopaatti hoitaa myös hermoston toimintahäiriöitä, kuten puutuneita ja tunnottomia käsiä sekä huimausta. Myös migreeni, päänsärky ja purentavirheet ovat osteopaateille tuttuja.

– Suomalainen lähtee lääkäriin vasta, kun burana ei enää auta. Näinhän sen ei pitäisi olla. Kehosta pitäisi huolehtia ennen kuin se jumittaa. Ja valitettavasti suurin osa suomalaisista ei hoidata kehoaan missään, Santeri toteaa.

Ennaltaehkäisyn tärkeyden ovat ymmärtäneet potilaista erityisesti ne, joille keho on instrumentti, esimerkiksi tanssijat. Osteopatia on osa itsestään huolehtivan ihmisen terveyden perushuoltoa.

Osteopaatti ei etsi sairautta vaan terveyttä

Osteopaatti ei välttämättä lähde liikkeelle oirealueesta, vaan sieltä mistä kehon toimintakyky on eniten alentunut. Kun nämä alueet saadaan toimimaan, keho pystyy yleensä itse hoitamaan ongelmat. Toisin sanoen osteopaatti etsii terveyttä, eikä sairautta.

– Mulla ei ole mitään perusrutiineja, jotka tehdään esimerkiksi kaikille alaselän kivuista kärsiville potilaille. Hoidan sen mukaan, mitä potilaan keho tarvitsee, Santeri Kaatra selvittää.

– Osteopaatit eivät hoida sairauksia, vaan esimerkiksi lihaksia, jotka vaikuttavat hengitykseen. Pyrkimyksenä on, että kehon kokonaistoiminta paranee.

Syytä pitäisi hoitaa eikä seurausta

Osteopaatin käyttämiä tekniikoita ovat muun muassa pehmeä venyttely, mobilisointi, harmoninen liike ja manipulaatio. Käytännössä osteopaatti yleensä yhdistelee erilaisia tekniikoita kuhunkin tilanteeseen ja potilaalle sopiviksi. Ne eivät kuitenkaan ole hoidon itsetarkoitus. Potilaan kohtaamisella, ohjaamisella ja kuuntelulla on erittäin tärkeä rooli.

– En voi oikein sanoa, että käyttäisin jotain tiettyjä tekniikoita, vaan enemminkin kuuntelen käsilläni potilaan kehoa, joka sitten ohjaa hoitoa. Minä vaan vähän auttelen. Usein unohdetaan, että kädet ovat ihmisen herkin aistielin, Santeri Kaatra selvittää.

– Hoitotilanteessa ollaan niin läheisessä vuorovaikutuksessa, että suosittelen etsimään sellaisen osteopaatin, jonka kanssa tulee myös juttuun ja jonka tapa työskennellä miellyttää. Kukin painottaa erilaisia tekniikoita, niistä kannattaa etsiä se itselleen toimivin.

– En anna mitään kotihoito-ohjeita, mutta saatan esimerkiksi ohjata lääkärille, fysioterapeutille tai psykologiselle puolelle. Osteopaatti ei ole terapeutti, vaan hoitaa pelkästään fyysistä puolta, Santeri selvittää.

Hoitokertojen määrä riippuu hoidettavasta ongelmasta. Akuutin vaivan hoitamiseen saattaa riittää yksi tai kaksi kertaa, mutta krooninen kiputila saattaa vaatia pidempiä hoitojaksoja.

Taitava hoito on turvallista

Vaikka manipulaatio- ja mobilisaatiohoidot ovat olleet lääketieteen parissa pitkään kiisteltyjä menetelmiä, nykyään niitä voidaan jo suositella esimerkiksi kroonisen selkäkivun hoidossa.

Selkäliiton selkäneuvonnan koordinaattori, Linnéa von Hedenberg vahvistaa, että manipulaatiohoito voi olla vaihtoehtona pitkäkestoisessa selkäkivussa, kun leikkauksen tarvetta ei ole. Tällöin hoidon antajalta edellytetään tietenkin riittävää ammattitaitoa. Selkäliiton kanta on, että manipulaatiolla on saman verran vaikutusta kun esimerkiksi kipulääkkeillä, fysioterapialla tai terapeuttisella harjoittelulla.

Vakavat vauriot ovat harvinaisia ja yleensä ne ovat liittyneet kaulan ja niskan alueen manipulaatioon. Von Hedenberg suosittaa hoitoja harkitsevalle ensin lääkärikäyntiä, jotta voidaan sulkea pois mahdolliset esteet manipulaatiohoidoille.

Esteitä manipulaatiolle

• selkärankaa heikentävät sairaudet, kuten kasvain tai vaikea osteoporoosi
• selkärankareuma
• selkärangan nivelrikko
• iskias
• tuore vamma, kuten välilevyn pullistuma
• suurentunut verenvuototaipumus
• epäselvä diagnoosi

Osteopaatti Santeri Kaatra kertoo, että yhteistyö lääkäreiden kanssa on aika vähäistä. Kommunikointi on lähinnä diagnoosin tarkennusta potilaan välityksellä. Muutama potilas on tullut lääkärin suosituksesta.

"Toivoisin, että lääkärit tietäisivät osteopatiasta enemmän."

– Itse suosittelen aika herkästi ensin lääkäriä ja esimerkiksi kuvissa käyntiä, jos potilas ei ole jo käynyt. Yleensä on. Mieluummin turhaan lääkäriin kuin, että jotain vakavaa jää huomaamatta, Santeri selvittää.

– Toivoisin, että lääkärit tietäisivät osteopatiasta enemmän. Näin he myös näkisivät muiden hoitomuotojen mahdollisuudet.

Osteopatia on Valviran eli Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston hyväksymä laillistettu hoitomuoto. Manipulaatiohoitoja miettivä voi tarkistaa Valviran keskusrekisteristä, Julkiterhikistä, onko hoidon antaja Valviran hyväksymä.

Tiina Jensen

Toimittaja, Yle Asia

Monesti tulee ihmeteltyä ihmiskehon toimintaa. Yksi tapa hahmottaa asioiden toimintaa loogisesti on ajatella kehoa evoluutiobiologisesti, eli miettiä kädellisen apinan kehitystä puussa elävästä eläimestä savannin eläimeksi ja siitä eteenpäin meikäläisiksi. Toki voi väittää, että näin ei ole ja enhän minä tätä voi varmaksi sanoa, mutta niin väittävät tieteilijät. Ainakin monet rakenteemme kehossa ovat loogisia kun pohtii niitä tältä kannalta.

Otsikko sanoo, että muista puristaa. Mitä? Yleensähän keskustellaan tarpeesta rentoutua ja ottaa kevyesti, opetella lepäämään jne. Liika jännittäminen ja stressi on meitä sairastuttavaa ja sitä on nykyelämä täynnä. Stressi ja informaatiotulva on liiallinen monen ihmisen elämässä ja kuormittaa meitä fysiologisesti hormooniemme ja hermostomme ylivirittäytyneisyyden kautta. Mutta nyt on kyse vähän eri asiasta.

Kun pohtii tiettyjen kehon rakenteiden kuten ranteen, olkapäämme tai jalkapohjamme toimintaa, niin huomaa että jämäkkä lihasaktivaatio on tarpeen jotta nivel stabiloituu, muuttuu vakaaksi, kun sitä käytetään. Monta rannevaivaa on lähtenyt paranemaan kun on alettu kiinnittämään huomioita kunnolliseen otteeseen ennenkuin lähdetään nostamaan tai käyttämään työkaluja. Kun katsot ranteen lihaksiston anatomiaa, huomaat että sormien lihaksiston käyttäminen puristusotteessa koukistaa sormet ja samanaikaisesti puristaa ranneluut kasaan ranteessa. Sormia liikuttavien lihasten lihasrungothan ovat kyynärvarressa ja ranteen yli kulkee vain nauhamaiset jänteet sormien luihin kiinni. Tämä jännenippu sitoo ranteemme kokonaisuudeksi.

Samankaltaista toimintaa tapahtuu olkapäässä. Olkapää on hyvin liikuva nivel. Nivelkuoppa on melko laaja ja matala, toisin kuin lonkassamme jossa se on syvä. Olkapäässä tämänkaltainen nivelkuoppa-olkaluun pää-kompleksi aikaansaa hyvän liikkuvuuden jota tarvimme käsiemme käyttöön. Hintana tästä on stabiliteetin eli jämäkkyyden aleneminen. Lihasten oikeanlainen aktivaatio olkapään alueella on tärkeää ja estää vammoja. Kiertäjäkalvosin tai englannin kielellä rotator cuff on neljän lihaksen ryhmä joka asemoi olkaluumme lapaluun kuoppaan. Kun käytät käsiäsi, jännitä oikella tavalla lapasi lihaksistoa. Se suojaa olkapäätäsi. Eli muista puristaa!

Janne Päivikkö

Osteopaatti D.O.

Polvikipu on yleinen vaiva ja jos se on ei-traumaattinen, toisin sanoen vääränlaisesta rasituksesta syntyvä, syntyy se usein pikkuhiljaa ilmoitellen silloin tällöin, kunnes alkaa jäämään pysyvämmäksi olotilaksi. Usein kipu on monenlaista ja epämääräistä, välillä lumpiossa, välillä jossain muualla. Käytöstä syntyvän polvikivun taustalla on useimmiten nilkan tai lantion toiminnan häiriöt/heikkous ja polvi on vain kärsijänä siinä välissä.

Polvi on yksinkertainen nivel. Se on sarana jossa reisiluu on tanko kuperalla päällä ja sääri-luu tanko koverella päällä. Etupuolella on ura jossa polvilumpio liukuu ylös ja alas polven koukistuessa-suoristuessa. Toiminta on yksinkertaista ja kaikki on kunnossa, jos rasitus menee ylös-alas luitten linjojen mukaisesti.

Se mistä polvi ei tykkää on vääntyminen ja kierto. Nämä kummatkin johtuvat useimmiten siitä, että lantionseutu tai nilkka toimii väärällä tavalla. Alkaa syntymään pihtipolvea tai sisäkiertoa. Tai lihastasapaino reidessä ei ole kohdallaan ja polvilumpio alkaa ylös-alas liikkeen lisäksi pyrkimään liikkumaan sivuttaissuunnassa. Niinpä älä ihmettele jos osteopaattisi alkaakin hoitamaan polvikipuasi lantiosta tai jalkaterästä ja nilkasta.

Jos kärsit pitkittyneistä ja/tai toistuvista polvikivuista, käy näyttämässä polvea osteopaatille. Jos on aihetta ottaa magneettikuvaa ja saada erikoislääkärin lausunto asiasta, lähettää asiansa osaava osteopaatti sinut sinne. Vamman synty ja luonne antaa siihen viitteet kyllä. Melkein aina ei-traumaattisessa polvikivussa ei ole syytä leikata mitään ja kuva polvesta antaa tietoa, mutta ei paranna vaivaa. Oikeanlainen käsittely yhdistettynä ymmärrykseen kuinka kehoa tulisi vahvistaa on järkevä tapa toimia.

Janne Päivikkö

Osteopaatti D.O.

Kehitymme kohdussa sikiöasennossa. Se on koukistusasento. Jotkut merkittävät tutkijat ajattelevat, että se on meissä hermostollisesti dominoiva asentotaipumus -siis koukistus. Näin ollen ryhtimme ja asentomme vääristyy pois ihanteellisesta siksi, että koukistajalihaksistomme ikään kuin ”ottaa vallan” ja ojentajalihaksistomme on liian heikko vastustamaan kasaan painumista. Tyypillisiä yliaktiivisia lihasryhmiä ovat rintalihakset, lonkan koukistajat ja kaulan nyökkääjät. Tyypillisiä heikkoja lihaksia ovat pakarat, takareidet, lapojen välin lihakset ja syvät kaulan tukilihakset.

Tämän synnynnäisen epätasapainon kanssa kimppaan lyöttäytyy päätetyöskentely ja yleisesti ottaen istuva elämäntapa. Istumme jalat koukussa kädet kehomme edessä autossa, tietokoneella, lentokoneessa, ruokapöydässä, sohvalla jne. Katsomme eteenpäin tarkkaavaisina. Pää painuu eteen. Kokonaisvaikutus on varsin epäedullinen, sillä seurauksena pään eteenpainumisesta tulee niska- ja hartiaseudun vaivat, lantionseudun epätasapainosta alaselän kipuilua, rintakehän liikelaajuus alkaa heiketä josta seuraa monet vaivat hartioiden alueelle.

Niinpä harrasta liikuntaa jossa ojentelet itseäsi. Venyttele ojennussuuntaan vaikkapa joogan keinoin. Vahvista ojentajalihaksistoasi säännöllisesti. Tämän ei tarvitse tarkoittaa kuntosalilla käyntiä; jumppakuminauhan vetely kotona riittää varsin mainiosti. Näiden lisäksi käy hoidoissa, esimerkiksi osteopaatilla. Osteopaatin käsittely auttaa kudoksiasi = kehoasi avautumaan ja auttaa terveyden ylläpidossa. Jos hoitojen lisäksi teet itse oikeanlaista liikuntaa, jota osteopaattisi toivon mukaan osaa neuvoa, pienellä säännöllisellä tekemisellä huomaat ryhtisi parantuvan ja sitä kautta koko toimintasi muuttuu energisemmäksi ja miellyttävämmäksi.

Janne Päivikkö

Osteopaatti D.O.